Kolumni 25.3.2015
Keisarin uudet biokaasulaitokset
Yrittäjä palkkaa konsultin suunnittelemaan ja laitostoimittajan rakentamaan kannattavan ja toimivan biokaasulaitoksen. Konsultti päättää kuitenkin tehdä hyvän tilin ja kopioi vanhat laskelmansa hyvällä katteella. Toimittaja taas tekee heikkolaatuisen laitoksen ja väittää yrittäjälle laitoksen hienouksien näkyvän vain teknologiaa ymmärtäville. Tyhmät ja virkaansa pätemättömät eivät ymmärtäisi liiketoiminnan kannattavuutta ja teknologian hienoutta, kertovat molemmat yhteen ääneen. Yrittäjä ajattelee tämän olevan hieno sijoitus ja saa puhuttua joukon sijoittajia rahoittamaan hankettaan. Ajan kuluessa yrittäjä saa kuitenkin huomata, ettei itsekään näe laitoksen kannattavuutta ja hienoutta, mutta päättää olla puhumatta asiasta, koska pelkää muiden toteavan hänetkin kyvyttömäksi. Laitosta käy katsomassa myös useampi virkamies ja hekin päättävät vaieta kyvyttömyydestään. Näin hämmentynyt ihailu jatkuu, kunnes pieni lapsi huutaa, ettei keisarilla ole ollenkaan vaatteita.
Onneksi todellisuus ei ole kuten mukaillussa H. C. Andersenin sadussa vuodelta 1837. Suomalaiseen asiantuntemukseen ja rehellisyyteen kuuluu pyrkiä tekemään aina parhaansa ja sanomaan rehellisesti, jos näkee toisen kävelemässä ilman vaatteita. Omassa työssäni konsulttina ja laitostoimittajana avustan säännöllisesti biokaasuntuotannosta kiinnostuneita (mahdollisesti) tulevia laitosyrittäjiä niin taloudellisissa kuin teknisissä kokonaisuuksissa. Tyypillisesti keskiössä tällöin ovat biokaasuliiketoiminnan hanke-aikataulut, investointikustannukset ja kannattavuus. Näistä edellä mainituista vilkkainta keskustelua herättää erityisesti jälkimmäinen, liiketoiminnan kannattavuus, jolla on hankekehitysvaiheessa suurin merkitys jatkopäätöksen kannalta. Avaan siis hieman suomalaista biokaasumarkkinaa.
Koska biokaasulaitoksia on hyvin monenlaisia, niin käsittelykapasiteetiltaan, prosessiltaan kuin energian hyödyntämistavoiltaan, tutkitaan aihetta fiktiivisen esimerkin avulla. Kannattavuuslaskennan lähtökohtana on biokaasulaitos, jonka käsittelykapasiteetti on 50 000 t/v, nimellistuotanto 3,5 MW ja investointikustannus
10 milj. EUR. Laitos rahoitetaan 40 % osakepääomalla ja 60 % lainarahalla. Lainojen keskimääräinen korkokustannus on 8 %, takaisinmaksuaika 10 vuotta ja investointi poistetaan 15 vuoden tasapoistoilla. Laitos käyttää materiaali- ja palveluostoihin, sekä henkilöstökuluihin noin 1 milj. EUR / vuosi. Investointi- ja käyttökustannukset sinänsä eivät ole mielikuvituksellisia, vaan pohjaavat olemassa olevien biokaasulaitosten julkisiin tilinpäätöstietoihin, sekä kunnallisten laitosten ja mm. Biotehdas-rahaston julkaisemiin hanketietoihin.
Tähän helppo osuus päättyykin. Koska liiketoiminta syntyy aina ensisijaisesti ylimmällä rivillä (lue: liikevaihto) ja kulut mallissa on pääpiirteittäin lukittu, tarkastellaan kannattavuuden kannalta oleellisimpia asioita eli käsittelymaksuja ja tuotetun energian arvoa. Määrällisesti ja energiasisällöltään potentiaalisimmat käsiteltävät raaka-aineet olisivat peltobiomassat ja lannat, teollisuuden ja yhteiskuntien lietteet sekä yhdyskuntien ja teollisuuden (ml. kauppa) biojätteet. Markkinahinnat edellä mainituille ovat pitkälti vakiintuneet nykyisessä kilpailutilanteessa, pois lukien peltobiomassat, joiden käyttöönottoa on hidastanut tuottajien odotukset tuotantokorvauksista. Energian arvoa voidaan haarukoida hyvinkin kaavamaisesti. Tyypillisiä hyödyntämistapoja biokaasulle on sähkö- ja lämpöenergian tuotanto, jota tietyin ehdoin myös syöttötariffilla tuetaan, sekä kaasun rikastaminen polttoainekäyttöön. Merkittävää on, että Suomessa ei ole isoja biokaasulaitoksia, jotka olisivat hakeutuneet syöttötariffijärjestelmään, sillä suurin osa nykyisistä laitoksista on saanut perustamiseensa investointiavustusta. Hyötysuhteeltaan järkevä uusi menettely, jonka soisi lisääntyvän, on Biotehdas-rahaston tapa myydä biokaasu alueelliselle sähköyhtiölle sähkön- ja kaukolämmön yhteistuotantoon ja sähköyhtiön hakeutuminen syöttötariffijärjestelmään tuottajaksi. Biokaasun rikastamista polttoainekäyttöön tehdään pääosin pienessä mittakaavassa Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla, sekä yhteistoiminnassa Gasumin kanssa Uudellamaalla ja Hämeessä. Tyypilliset markkinahinnat eri raaka-aineiden käsittelymaksuille sekä biokaasuenergian arvolle on esitetty pysty- ja vaakaviivoina kuvaajassa 1.
Koska kyseessä on investointihanke, on investoinnin kannattavuuden herkkyyttä arvioitava eri käsittelymaksuilla ja energian arvoilla. Kannattavuuden mittareiksi analyysissä on valittu kaksi tyypillistä kriteeriä: takaisinmaksuaika ja sisäinen korkokanta. Takaisinmaksuaika kertoo yksinkertaisesti, milloin diskonttaamaton kumulatiivinen nettokassavirta riittää kattamaan alkuperäisen kokonaisinvestoinnin, kun taas sisäinen korkokanta (IRR) kertoo, millä korkokannalla diskontattujen tulevien vapaiden kassavirtojen summa on yhtä suuri kuin oman pääoman hankintameno (jos IRR on suurempi kuin oman pääoman tuottovaatimus, on investointi perusteltavissa). Asian yksinkertaistamiseksi kuvaajaan 1 on intrapoloitu kolme eri kannattavuustasoa kuvaavaa viivaa: ”kannattamaton hanke” jossa takaisinmaksu on 9 vuotta ja IRR 0 %, teollinen ”kannattava hanke” jossa takaisinmaksu on 6 vuotta ja IRR 15 %, sekä ”hyvin kannattava hanke” jossa takaisinmaksu on 3 vuotta ja IRR 35 %.
Tyypilliset biokaasulaitoshankkeet asettuvat niin raaka-ainejakeidensa kuin energianhyödyntämisensä osalta kuvaajassa 1 esitetyn punaisen neliön alueelle. Katsomalla herkkyysanalyysin kannattavuusviivoja, asettuisi mallin mukainen biokaasulaitos todennäköisemmin kannattamattomaksi kuin hyvin kannattavaksi. Jos kuvitellaan kyseisen laitosinvestoinnin tavoittelevan ulkopuolisen sijoittajan tuottovaatimusta >20 % sisäiselle korkokannalle, tarkoittaisi tämä noin 60 EUR keskimääräistä käsittelymaksua raaka-aineille, sekä energian hyödyntämistä sähkönä ylemmällä tariffilla ja lämmön myymistä kaukolämmön hinnoilla. Tietysti vastaavaan tulokseen voitaisiin päästä operoimalla laitosta 40 EUR keskimääräisellä käsittelymaksulla ja energian arvolla ja myymällä biokaasulaitos seitsemän vuoden operoinnin jälkeen 15 milj. EUR hinnalla. Tällainen arvonluonti kaasualalla vaikuttaa olevan tällä hetkellä hyvinkin mahdollista, kuten Suomen valtion Gasum-hankinta viime vuodelta osoittaa, mutta sillä ei sinänsä ole mitään tekemistä liiketoiminnan kannattavuuden kanssa.
Miten saisimme pidettyä huolen, että keisarilla on vaatteet eikä kansan tarvitse nauraa? Hyvin usein biokaasulaitoshankkeita ajaa eteenpäin intohimo ja mielenkiinto, jonka taustalta ei välttämättä löydy riittävän laajaa taustatietoa projektikehityksestä, teknologioista ja markkinoista. Hyvin usein kohtaa hankkeita, joissa suunnitellaan isoa biokaasulaitosta käsittelemään alueellisia lantoja, tavoitteena hyödyntää biokaasu paikallisesti lämmöntuotannossa tai hankkeita, joissa projektikehittäjä ei ole suunnitellut syötteitä tai energian hyötykäyttöä, mutta osaa kertoa tulevan hankkeensa oletetun tuoton olevan yli 30 % (IRR). Numeroiden pyörittäminen ja kannattavuuden laskeminen on vain niin hyödyllistä kuin tieto, jonka pohjalta analyysiä tehdään. Tässä kannattaa luottaa konsultteihin ja laitostoimittajiin, jotka tuntevat markkinat ja teknologiat.
Jarno Laitinen
Varatoimitusjohtaja, Doranova Oy
