yläkuva

Millaisena sinä näet huomispäivän ympäristön – luonnon, asuinolosuhteet tai infrastruktuurin? Me Doranovalla katsomme tulevaisuuteen luottavaisina. Työtä yhteisen hyvän eteen on tehtävä paljon, mutta se työ on jo aloitettu. Viisailla ratkaisuilla ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutumalla voimme turvata puhtaan, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön myös tuleville sukupolville. Doranova välittää huomisesta.

Huoli ympäristöstä, kaksi miestä ja suodatin. Niistä juurista versoi Doranovan taimi. Nyt varsi on vahvistunut ja latvat kurkottavat yhä korkeammalle. Ydinarvomme ovat kuitenkin edelleen samat kuin yhtiön liiketoiminnan alussa. Kaiken toiminnan ytimessä ovat asiakas ja terve ympäristö.

Doranovan kolme liiketoiminta-aluetta ovat Pilaantuneet maa-alueet, Vesi- ja jätehuolto sekä Uusiutuva energia. Näillä sektoreilla keskitymme tuottamaan lisäarvoa asiakkaillemme. Kooltaan pienehkönä mutta sydämeltään suurena yrityksenä olemme ketteriä liikkeissämme ja joustamme aina asiakkaan parhaaksi. Olemme asiakkaalle luotettava ja pitkäaikainen kumppani, joka huolehtii heistä aina projektien tai laitosten koko elinkaaren ajan.

Doranovassa ajatellaan, että vain henkilöstön monipuolinen osaaminen ja kokemustausta sekä avoin keskustelukulttuuri kaikkien sidosryhmiemme kanssa varmistavat innovatiivisimmat ratkaisut. Yli 15 vuoden kokemuksemme nuorella alalla on antanut meille pioneerin kannukset ja tarjonnut monia unohtumattomia kokemuksia – ja ennen kaikkea synnyttänyt arvokkaita asiakas- ja ihmissuhteita, jotka ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset menestyksen hetket. Kukaan ei voi ponnistaa yksin kovin pitkälle, mutta yhteisillä valinnoilla on suuri painoarvo. Doranovan valinta on hyvä huominen.

 

SV2011_Doranova_Oy_FI_62149      Cleantech_RGB_pieni_logo